Eleven joulukalenterin luukut 10 - 15




Luukun 10 takaa tuli Akademikliniken Pure Glow Oil 5ml. Akademikliniken on aivan uusi tuttavuus minulle, kokemuksia kasvoöljyistä ylipäätään omaan aika vähän, koska ihoni on melko rasvoittuva. Ensimmäisenä täytyi selvittää, miten tätä öljyä on tarkoitus käyttää:

Levitä kasvoöljyä puhdistetulle kasvojen ja kaulan iholle aamuisin ja/tai iltaisin. Käytä kuivilla ihoalueilla kosteusvoidetta kasvoöljyn päällä. Levitä iholle päivällä lisäksi aurinkosuojatuotetta.


Elevenin verkkosivuilla kasvoöljyn kerrotaan auttavan ehkäisemään ja häivyttämään iholta ennenaikaisia ikääntymisen merkkejä sekä palauttamaan iholle sen kimmoisuutta ja heleyttä. 

Tästä en osaa enempää sanoa kokeilematta, palataan aiheeseen kokeilun jälkeen.





Luukusta 11 tuli elevenin kangaskassi ja pinssi. Kangaskasseja käytän kyllä paljon kaupassa käydessä, tästä syystä niitä on aika paljon jo ennestään. Kassi oli melko hyvän kokoinen, n. 40cm + 38cm. Kantokahvat ovat melkoisen pitkät, olalla kannettaessa hyvän mittaiset, mutta jos kassia haluaisi kahvoista kantaa, laahaa se helposti maata. 




Luukku 12 tarjosi jälleen itselleni ennestään tuntemattomamman merkin tuotteen, kun sieltä paljastui Filorga Time-Filler Eyes Absolute Eye correction cream. Melkoinen sanahirviö, eikö? elevenin sivuilla tästä silmänympärysvoiteesta sanotaan näin: Korjaava Filorga Time-Filler Eyes Absolute Eye Correction Cream -silmänympärysvoide on saanut inspiraationsa uusimmista lääkeriteellisistä tekniikoista, joiden avulla saavutetaan nuorekas katse. Silmänympärysvoide sisältää botoxmaisia aktiiviaineita, jotka yhdessä tehokkaiden peptidien kanssa auttavat häivyttämään ilmejuonteita ja tasoittamaan ihoa. 

Täytyy testata, vaikkakin sy-voiteita on sellainen pino odottelemassa, että saattaa jäädä ensi jouluun 👀






Luukku 13 sisälsi YSL:n Black Opium tuoksun (7,5ml). Ensimmäinen ajatus oli "voi ei, vahva tuoksu". Olen jotenkin mieltänyt YSL:n tuoksut vahvoiksi ja ehkä vähän turhan hyökkääviksi. Onneksi kuitenkin annoin tälle tuoksulle mahdollisuuden ja otin sen kokeiluun. Tuoksu on alusta asti melko mieto, ja päivän mittaan tuoksu muuttuu vielä miedommaksi. Omasta mielestäni tämä on hyvä ominaisuus, monet tuoksut aiheuttavat päänsärkyä, jos leijailevat vahvana koko päivän. Aina voi suihkaista tarpeen mukaan lisää :)
Vaikka en kovin tottunut ole etsimään tuoksuista vivahteita, tässä tuoksussa erotan  vaniljan. Eli makeahko tuoksu kyseessä, vaikkakin kevyt sellainen. Me like!




Luukusta 14 tuli kalenterin toinen naamio, Skin79-merkin All that black-mask. Kyseessä on kangasnaamio, josta kerrotaan elevenin sivuilla näin:
Skin79 All That Black Mask -kangasnaamio kirkastaa, puhdistaa ja kosteuttaa kasvojen ihoa. Musta kangasnaamio on päällystetty aktiivihiilipuuterilla, joka on tunnettu kyvystään imeä epäpuhtauksia. Naamio auttaa puhdistamaan iholta huokosia tukkivat epäpuhtaudet ja tasapainottamaan ihoa samalla kun sen sisältämät luonnolliset uutteet hoitavat ja elvyttävät ihoa. Korjaava ja kosteuttava B3-vitamiini saa ihon näyttämään täyteläisemmältä ja kiinteämmältä.





Luukku 15 piti sisällään Biothermin Wonder Mud-naamion. Biothermina merkkinä on tullut käytettyä vähän, koska tykkään että kosmetiikkatuotteet tuoksuvat hyvältä, ja tämän merkin tuotteet yleensä eivät juurikaan tuoksulla hemmottele. Ainakaan ne, joita olen testannut kaupoissa. Tässä naamiossa kuitenkin oli mielestäni ihan menettelevä tuoksu. Savipohjaiselle naamiolle löytyy kyllä käyttöä, naamion luvataan puhdistavan ihoa, supistavan ihohuokosia ja auttavan palauttamaan kasvoille heleyden. 


En itse ollut näistä tuotteista ihan niin innoissani, kuin ensimmäisen postauksen tuotteista, mutta en kokenut myöskään valtavaa pettymyksen tunnetta. YSL:n tuoksu oli selkeä suosikkini näistä tuotteista, mikä teidän mielestänne oli kiinnostavin tuote? 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

IT Your Skin But Better CC+ Cream

Dermosilin kevätuutuuksia

Luottotuotteeni Dermosililtä